Etusivu    Yhdistys    Jalostus    Kantakirja    Materjalid eesti keeles    Markkinat    Arkisto    Yhteystiedot   

         

             Vuoden 2009 virallinen ajo-ja vetokoe Torissa


Vuosittain järjestettävä  virallinen "sƵidu - ja veokaitsel"  on jälleen pidetty Torissa
Tori Hobusekasvanduksen radalla.
Osaanottajia oli eestinhevosia , torinhevosia , eestin raskaita vetohevosia ja yksi risteytys.
Yhteensä 13 hevosta.

Raskeveot olivat edustettuina kahden jalostuslisenssiä havittelevan nuoren oriin voimin.
4-vuotias Ekstor ja 5-vuotias Vapper.

Molemmat saivat suorituksestaan I-palkinnon ,mutta lisenssin sai tällä kertaa vain Vapper.
Nuori Ekstor tarvitsee vielä lisänäyttöä kyvyistään.




ER-ori Ekstor kuskina Boris Razumov


Yhdistyksemme tiimoilta paikalla oli pj. Saija Huttunen , joka kertoo kokeesta seuraavaa:

"Kokeesssa ajettiin puolitoista kertaa Torin kenttä ympäri, ensin mahdollisimman tasaisessa ravissa, kärreillä. Sitten hevonen lepäsi pari minuuttia ja toinen 1,5 kierrosta ajettiin niin, että kärrin perään oli kiinnitetty vetokelkka, pienillä pienempi. Mielenkiintoista oli, että A. Kallaste kiinnitti aika paljon huomiota hevosen haluun vetää, työn ilo piti näkyä, samoin rytmikkyys vedossa, mikäli sellaisen tavoitti. Kuski oli usein omistaja, ja apumiehenä oli joku kokenut hevosmies, tilanteiden varalta. Pareissa ajettiin, ja se saattaa tuottaa huolta, kuten esim. Vapperilla, joka olisi mielllään listinyt eestinhevosoriin jos olisi pystynyt, lopuksi ne ajatettiin sillä tavoin, etteivät olleet toisiaan lähellä. Ohittaa saa kunhan pysyy askellajeissa, myös rikkoja saa olla, ja piiska. Päivän rytmi on rauhallinen ja hevoset laitellaan isolla sisäpihalla, vaikka ne vähän siinä karjuvatkin toisilleen pyörähdellessään.
 
Vetokoe oli vapaaehtoinen, ja aika vaativa, isojen hevosten lähtöpaino oli 800 kg, matkaan lähdettiin paino puomin päältä vetäen, mutta sen täytyi onnistua heti, pysähdyksestä diskattiin. Joku hevonen ei liikkunut ollenkaan / joku nousi vaarallisesti pystyyn, kuten kuvissa näkyy. Vapper meinasi rymähtää aisainsa päälle, mutta kokenut Renee Tarum apumiehenä karjaisi ohjeet Airille, ja ori palasi neljälle kaviolle, ja veti aluksi laukalla mutta lopuksi voiton kotiin, 2. yrityksessä nosti tuloksen 1000 kiloon. Käsittelyvinkkinä sanottiin että hankalassa paikassa kannustaa ja  kääntää hevosta menemään sivuun, eteen-ja taaksepäin ei yleensä onnistu. "




Tulokset löytyvät EHS:n sivuilta (alla linkki)

http://www.ehs.ee/images/stories/Joudluskatsed%202009%20-%20/Joudluskatsed%202009/090920%20TORI%20veokatsed%20protokoll.pdf

Sanna Turu otti runsaasti kuvia tilaisuudessa, kuvat löytyvät täältä:  

http://fotoalbum.ee/photos/SannaT/sets/857273

Tallennettu 13.12.2009 00:24

Ilmainen www-laskuri
08.10.2007 alkaen