Etusivu    Yhdistys    Jalostus    Kantakirja    Materjalid eesti keeles    Markkinat    Arkisto    Yhteystiedot   

Vuoden 2013 sääntömääräinen vuosikokous pidetty Hattulassa 

 Mirka  ja Ilkka isännöivät vuosikokousta  miellyttävissä puitteissa"sinisessä kartanossa".

 Saimme melkoisen yleisömenestyksen, kun Eestistä oli vieraaksemme saapunut peräti 6 henkilöä:)

  

            porukkaa koolla isossa tuvassa


 Virallisen ohjelman jälkeen kuulimme Sari Vasenkarin esityksen Raskeveo-hevosille sopivista satuloista. Sari esitti meille myös eläinlääkärien tekemän luennon ER-hevosten kohdalla erityisesti huomioitavista terveydenhoitoon liittyvistä asioista.


                    

Laatusatula, joka sopii leveäänkin selkään, Sari esittelee


    EHS:n toiminnanjohtaja Krista Sepp kertoi kuluvan vuoden tapahtumista Eestissä.                                                  Erityisen kiinnostava uutinen olivat Raskeveopäivät Nurmenuku Talussa Viktoria Kaasikin tilalla.                         Tapahtuma on tänä vuonna 2-päiväinen. Ajankohta 2-3 elokuuta.

    Yhdistyksemme jäsen Sanna Turu kertoi perustamastaan yhdistyksestä , sen toiminnasta ja                               tulevista tapahtumista , sekä järjestettävistä koulutuksista, johon kaikki ovat tervetulleita.


    

          Sanna Turu valmistautuu esitykseen

   Päivän pääkohtiin kuului Vuoden 2012 ER-teko palkinnon saajan julkistaminen.

  Palkinto meni oikeutetusti Vedurille ja Anu Collanille. Onnea voittajille! Parivaljakon kouluratsastussuorituksen voitte katsoa oheisesta linkistä: https://picasaweb.google.com/erhevoset/2972012KORHOLA#5771251382720676738

Ja mitä olisi ER-kokous ilman ER-hevosia? Mirkan pihatossa majailee 3 tammaa, joista nuorin Härma kuvassa kasvattajansa Johanna Rekolan kanssa.




 Kiitokset kaikille osallistujille ja Mirkalle ja Ilkalle hyvästä ruuasta! Vain erittäin kurjaksi muuttunut ajokeli lumimyräkän kera oli pieni miinus päivän päätteeksi.


Tallennettu 29.06.2013 10:31

Ilmainen www-laskuri
08.10.2007 alkaen