Etusivu    Yhdistys    Jalostus    Kantakirja    Materjalid eesti keeles    Markkinat    Arkisto    Yhteystiedot   



                          Kaarlejoen mets�ty�p�iv�


            Mets�ty�p�iv� oli kauan odotettu ja suunniteltu tapahtuma, johon alkusys�ys tuli jo elokuun 2013 n�yttelyss�. Tuolloin Eestil�iset vieraamme olivat eritt�in kiinostuneita Tiina Niemisen ja ardenneri ruuna Lukaksen ty�n�yt�ksest�. Asia j�i muhimaan mieliin ja sopivan paikan l�ytyess� p�iv� vihdoin muutaman mutkan j�lkeen saatiin ly�ty� lukkoon. Paikkana oli Paattisilla sijaitseva luomutila Kaarlejoki oy:n mets�t ja p��rakennus. P�iv� alkoi heti tuhdisti ruokailulla, joka oli tietusti ehtaa luomua. Samalla saimme kuulla miksi Kaarlejoki oy:n metsiss� suoritetaan puunkorjuuta ainoastaan hevosilla. Tiina kertoi ty�st��n ja metodeistaan. Jari Marttila esitteli Marstall-rehuja.Vieraamme, joita oli saapunut Eestist� 12 henkil�� odottivat jo malttamattomina mets��n p��sy�. Onneksi hieman sumppuinen ja tuulinen s�� ei est�nyt p�iv�n toteutumista.
 
   
                          Alkuun mets�ss� katsottiin hevosia, valjastusta ja etenkin mets�vaunua


 Tiina Nieminen oli metsuri Peter Blombergin kanssa tehnyt alkuvalmistelut ja kaatanut puita, jotta oli saatu ajourat mets��n. Mets�tien varrella Tiina esitteli vaunua, sen toimintoja ja kertoi eritt�in kiinnostuneelle kuulijakunnalle faktoja.


  
                    "Kyselytunti" Tiina kertoo vaunusta Ennu Tsernajavskille, Maario Laasille ja Enn Randille


        
               Vader, Sallina ja Tiina


  Sitten l�hdettiin tositoimiin.Tiina kuormasi aluksi kyytiin hakkuusta j��nytt� risua ja kasasi sen siistiin pinoon. Sen j�lkeen oli vuorossa tukkien lastaus kuormaimella vaunuun ja kuorman purku. T�ss� vaiheessa oli jo hevosilla hieman hiki. Tottuneesti kuitenkin vain kolme viikkoa harjoitellut Vaderkin veti parinsa kanssa kuorman melko kivikkoista ajouraa pitkin pinon viereen. Tiina purki kuorman jonka j�lkeen oli vuorossa juontoa.



     
              Tukkikuorman purku


     Sallinan mielest� mets�ss� oli aivan liikaa katsojia ja hevonen kuumui sen verran, ett� p��si j��hylle. Vader, joka oli ehtunyt harjoitella juontamista vain muutaman tunnin p��si kuitenkin n�ytt�m��n taitojaan ja meni todella hienosti harjoituksen m��r��n n�hden. Silminn�hden rento ja ajajaansa luottava hevonen oli ilo silm�lle ja mielelle.


    

       Vader


       P�iv� onnsitui yli odotusten, Iso kiitos kiinnostuneelle yleis�lle, Tiinalle tiimeineen ja Kaarlejoen v�elle!!!!

          Lis�� kuvia l�ytyy t��lt�: http://ge.tt/2kqWcjM1


















Tallennettu 11.06.2014 23:29

Ilmainen www-laskuri
08.10.2007 alkaen